Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 17.7.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 13 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Eletään fiktiivisen 80-luvun puolivälin Amerikkaa. Aiemmin kaupungit olivat kuin Gotham Cityjä, ja poliisille kelpasi lisäapu. Lisäapua antoivat supersankareiden muodostava ryhmä, jota kutsuttiin Watchmeniksi, eli Vartijoiksi. Supersankarit kuitenkin syystä tai toisesta lopettivat toimintansa vuosia myöhemmin, kun ryhmä hajosi milloin kenenkin kuolemaan tai kilahtamiseen. Ex-supersankari nimeltä Koomikko kuitenkin murhataan, ja raju järjestyksenvalvoja nimeltä Rorschach aloittaa tapauksen tutkimisen, joka johtaa aina vain hirvittävämpään tapahtumien sarjaan…

Watchmen oli melkein täydellinen elokuva. Pidin tästä jännästä kasarin ja scifin sekoituksesta paljon. Loppu oli kuitenkin pieni pettymys, siitä tuo yhden tähden menetys. Pääosissa nähdään huipputähtiä, tosin hitusen vähemmän tunnettuja, esimerkiksi Threshold-sarjasta ja monesta elokuvasta tuttu Carla Gugino, Supernatural-sarjasta ja uusista elokuvista tuttu Jeffrey Dean Morgan, Passengers ja Little Children -leffoista tuttu Patrick Wilson. Leffa oli ennalta-arvaamaton, mielenkiintoinen, omaperäinen, ja monipuolinen. Hieno ohjaajansuoritus Zack Snyderiltä. Korkealaatuista viihdettä!

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!