Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 25.3.2012, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 12 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

Albertin isä ostaa pikkupäissään nuoren hevosen ylihintaan huutokauapasta. Albert tykästyy ihmehevoseen ja saa sen kyntämään pellonkin. Ensimmäinen Maailmansota syttyy ja isä joutuu rahapulan vuoksi myymään hevosen armeijalle. Hetkeä myöhemmin myös Albert värväytyy…

Sotahevonen on koskettava sotadraama hevosen ja ihmisen välisestä suhteesta. On jännää että oikeastaan lähinnä hevosesta kertova elokuva herättää niin paljon ajatuksia ihmisen ja hevosen suhteesta ja erilaisista sielunelämistä, menetyksestä ja historiasta. Steven Spielbergin kädenjälki näkyy ohjauksessa, vaikka häneltä ei kovin usein herkkiä draamaelokuvia julkaistakaan. Kaksi ja puolituntisen paketin luuulisi olevan tukalaa seurattavaa, mutta päinvastoin, elokuva on monella tapaa upea paketti. Erityisen hieno on miljöö, soundtrack ja cinematografia. Näyttely on virheetöntä. Tom Hiddlestonilla mukavan symppis rooli. Harmi, ettei häntä näkynyt elokuvassa enempää. Suosittelen.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!