Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 18.10.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Seitsemän toisilleen enemmän tai vähemmän tuntematonta gangsteria ja rikollista lyöttäytyvät yhteen päämääränään ryöstää kallisarvoisia timantteja. Rikoskumppanit eivät tiedä edes toisiaan nimeltä – ainoastaan väriltä. Keikan piti olla helppo nakki, mutta he tajuavat pian keräävänsä itseään ja huomaavansa että Herra Sininen ja ruskea ovat kuolleet, ja Oranssi vakavasti haavoittunut…

Reservoir Dogs on vissiin Quentin Tarantinon uran ensimmäisiä ohjauksia. Täytyy sanoa että hyvin lähti kyllä ohjaajanura käyntiin. Reservoir Dogs on jännittävä gangsterileffa alusta loppuun. Leffan juonenkuljetus ei etene ihan kronologisesti, mikä on yksi elokuvan vahvuuksista. Pientä koukkua on koko ajan ilmassa niin että leffaa jaksaa seurata loppuun asti. Näyttelijäsuoritukset olivat loistavia, myös itse Tarantinon osalta. Leffa oli jännittävä ja mukaansatempaava. Pystyn suosittelemaan.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!