Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 11.1.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Chris Taylor ilmoittautuu vapaaehtoiseksi armeijaan ja päätyy keskelle Vietnamin Sotaa. Taistellessaan vihollisia vastaan hän huomaa että he eivät taistele vain vietnamilaisia vastaan, vaan myös itseään vastaan. Amerikkalaisten joukkojen keskuudessa on eripuraa ja ristiriitaisuuksia ja kompaniat jakautuvat kahtia, sodan riepotteleman sadistismielisen raakalaisten Barneksen ja enemmän pasifistimaisen Eliaksen puolelle. Tyler näkee sodan kauhut ja pelot ja kärsii niistä loppuelämänsä…

Elokuva on omistettu vietnamin sodassa taistelleille ja kuolleille. Elokuva on paras näkemäni Vietnamin Sodasta kertova elokuva. En nyt anna pisteitä raakuudesta enkä halua antaa sellaista kuvaa että pitäisin sodasta, mielestäni sota on yksi järkyttävimmistä ja painajaismaisimmista asioista mitä elämässä koskaan on tai tulee olemaan. Elokuva oli jännittävä ja piti otteessaan loppuun saakka. Näyttelijöissä nähdään vielä nuorina Forest Whitaker, Charlie Sheen, Willem Dafoe ja Johnny Depp.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!