Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 8.3.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 13 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Lehtimies tapaa kiinnostavan miehen ja haastattelee häntä. Mies on nimeltään Louis de Pointe du Lac, joka kertoo parinsadan vuoden mittaisen elämäntarinansa. Louis oli tavallinen 1700-luvun herrasmies, mutta menetettyään perheensä hän halusi kuolla. Sitten hän tapasi Lestatin, vanhan vampyyrin, joka antoi hänelle mahdollisuuden uuteen ”elämään”…

Interview with the Vampire: The Vampire Chronicles on ehkä upein vampyyrielokuva mitä olen nähnyt. Nykyisin vampyyrileffat ovat sellaista verellämättömäiskettä, jossa ei ole perus vampyyrijuonen lisäksi mitään mielenkiintoista. Tässä versiossa oli hieno juoni, ja upeat näyttelijät ja roolihahmot. Pidin noista pitkätukista, evil-silmistä ja vampyyrilookista. Tom Cruise erityisesti oli Lestatina mieleeni. Hitusen raaka, mutta mahtava leffa niin juoneltaan kuin lavastukseltaankin.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!