Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 17.11.2009, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 15 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 21-vuotias.

Kun valot sammuvat, ja ihmiset menevät nukkumaan, kaksi puolta ilmestyy nukkuvien kotiin. Tarinankertojat tuovat hyviä unia, kun taas Incubus pahoja unia ja painajaisia. Kesken pienen Emma-tytön unien, puolueeton mörkö nappaa hänet mukaansa uniulottuvuuteen saadakseen kauniin ulkomuotonsa takaisin. Matkalla tarinankertojasoturit yrittävät estää painajaisolentojen pahat aikeet… Apuun tarvitaan Tienlöytäjä, joka pystyy hyvin rajoitteisesti vaikuttamaan ihmisten elämään…

Ink on melko sekava ja vaikea elokuva. Leffa on omituinen, eikä siitä tahdo ottaa oikein tolkkua. Loppua myöten kokonaisuus kuitenkin hahmottuu pala palalta, vaikka idea jää ensimmäisen katselukerran jälkeen yhä epäselväksi. Leffa oli loppupeleissä hyvä, vaikka siinä oli erittäin paljon B-luokan makua. Yhtään tututtua näyttelijää ei elokuvassa näy, mutta siihen nähden roolisuoritukset ovat yllättävän vahvoja. Erikoistehosteet ovat keskinkertaisia, ja varsinkin lavasteisiin olisin toivonut parantamisen varaa. Loppupeleissä kuitenkin yllättävän hyvä elokuva, josta voi nauttia jos katsoo oikealla asenteella. Erityisesti rakastin soundtrackia, jonka puutteellisuus olisi tehnyt elokuvasta paljon vähemmän nautittavan, tai jopa huonon. Ink on melko hyvää b-luokan scifiä.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!