Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 30.10.2021, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 4 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 33-vuotias.
Laurie leikataan sairaalassa samaan aikaan kun Michael Myers selviää tulipalosta ja alkaa lahtaamaan lisää porukkaa. Kaupunkilaiset kyllästyvät vuosikymmenien piinaan ja nousevat barrikadeille jahtaamaan sarjamurhaajaa…
Halloweenin uusin elokuva on suoraa jatkumoa Greenin edelliselle, Halloween (2018). Täytyy sanoa, että tämä on hieman parempi jatko-osan jatko-osa. Leffassa on jännitystä, veristä väkivaltaa ja suoraa toimintaa. Olen silti sitä mieltä, että tämä olisi toiminut paremmin vaikkapa minisarjana. Nyt edeltävä elokuva oli vain turhaa kyllästyttävää pohjustusta. Loppua kohden hieman lässähtää, mutta olen silti iloinen, että tämän päätin lopulta katsoa. Tasaisen hyvä slasher-leffa. Leffan nähneille ja loppuratkaisusta hämmentyneille tässä artikkelissa hieman avataan asiaa. Greenin kolmatta osaa Halloween Ends (2022) odotellessa…
Mistä tämän voi katsoa?
Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!