Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 10.12.2021, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 4 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 33-vuotias.
Perhe joutuu vaihtamaan lastenvahtia tilanteen pakosta, kun vanhemmat haluavat hääpäivänään viihteelle. Päällisin puolin mukavalta vaikuttava lastenvahti käyttäytyy kuitenkin lasten kanssa epäilyttävästi…
Michael Thelinin ohjaama indie-elokuva Emelie on kiehtova jännäri, jossa ei päällisin puolin ole mitään pielessä. Jotain mätää leffassa kuitenkin on, aivan kuten sen päähahmossakin. Elokuva on häiritsevä ja synkkä, mutta ei oikein tarjoa mitään uutta tai mullistavaa, jotta se jaksaisi kiinnostaa kovin pitkään kerrallaan. Ajatukset harhailivat katsoessa. Tämän olisi voinut jättää katsomattakin. Nopeasti unohdettavaa ö-laaria…
Mistä tämän voi katsoa?
Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!