Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 8.1.2012, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 12 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

Eletään maailmanlopun jälkeistä aikaa. Rahaa ei enää ole ja valuutan on korvannut ruoka. Eletään niukkaa säännöstelyn aikaa, jossa kylläiset ovat rikkaita. Kaiken menettänyt nuoriherra Louison matkustaa töihin lihakauppaan, kun saa tietää mistä lihakaupan liha tulee…

Delicatessen on Jean-Pierre Jeunetin (Le fabuleux destin d’Amélie Poulain, La cité des enfants perdus) taidenäytös. Pidän herran elokuvista valtavasti, eikä tämäkään ollut mikään poikkeus. Jeunetin tyyli näkyy elokuvasta välittömästi jo värimaailman puolesta. Leffa on Jeunetin tavoille uskollisen monipuolinen, hieno musta komedia. Leffan juonen kuljetus ei kuitenkaan ollut ihan niin runsas mitä olisin kuvitellut. Olisin kaivannut jotain muutakin kuin vain sitä samaa ränsistynyttä rakennusta. Muuten hyvä pala ja mukavasti erilainen ote kannibalismiin. Groteski komedia, joka ei sovi kaikille. Sisältää kuitenkin jopa hieman romantiikkaakin.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!