Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 14.2.2007, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 17 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 19-vuotias.

The Guardian on elokuva, joka kertoo Amerikan meripelastajista, Coast Guardista. Ben Randall on ammattinsa kokeneimpia ja taitavampia ja hän saa tehtäväkseen kouluttaa uuden ryhmän eliittiväkeä. Koulutus on rankka, sillä Ben opettaa poikia omilla menetelmillään, jotta he tietäisivät minkälaista se tulee olemaan. Samalla opettaja painii omien menetyksiensä kanssa.

Jälleen uusi meriseikkailu-jännityselokuva, joka oli yllättävän hyvä. Juoni oli kiinnostava, sillä vaikka coast guard -koulutus oli kurinalainen, se ei korostanut patrioottisuutta, ehei muuta kuin selviämistä ja ihmishenkien pelastamista.

Roolisuoritukset olivat jälleen hyviä, myös Aston Kutcher suoriutui varsin erilaisesta roolistaan loistavasti Jake Fischerinä. Kaiken huippuna elokuva on omistettu American Coast Guardille.

The Guardian on kokonaisuudessaan sivistävä ja jännittävä elokuva. Leffassa keskitytään yhteen kiinnostavaan ammattiin ja vähän sen ulkopuolella tapahtuvaan elämään; kestääkö aviopuoliso tai tyttöystävä näin rankkaa ammattia, miten illanvietto järjestyy kun koskaan ei tiedä milloin tulee kutsu lähteä pelastamaan ihmisiä? The Guardian tiivistää hyvin Coast Guardin elämän yhteen pakettiin. Jos Meren Raivo (The Perfect Storm) miellytti, luulen että The Guardian on samaa sarjaa, vaikkakin hieman laimeammalla meiningillä. Olisin itse kaivannut elokuvaan vielä jotain, mutta kokonaisuudessaan se miellytti erittäin paljon.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!