Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 8.7.2018, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 6 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 30-vuotias.

Eletään 2030-lukua, tai jotain sinnepäin. Visionääri on kehittänyt virtuaalitodelisuuden nimeltään OASIS, jossa on kaikki mahdollista. Kun idean isä kuolee, hän kertoo maailmalle asettaneensa Oasikseen easter eggin, jonka löytäjä saa mainetta ja mammonaa ja Oasiksen itselleen haltuun. Pelaaja nimeltään Parzival pääsee jäljille, mutta asiaa vaikeuttaa paha korporaatio, joka haluaa tehdä pelillä rahaa…

Steven Spielbergin uusin ei kiinnosta pelkästään ohjaajan maineen vuoksi, mutta myös aihepiireiltään. Virtuaalitodellisuus on kiinnostanut elokuvissa sitten TRONin ja retropelaajaa viihdyttää myös lukuisat peliviittaukset. Tye Sheridan, Olivia Cooke, Simon Pegg ja monet muut tutut kasvot näyttelevät elokuvassa hyvin. Toimintaa riittää, eikä se ole liian raakaa perheen pienimmillekään. Värikäs, visuaalinen, hieno elokuva.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!