Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 7.2.2016, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 8 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 28-vuotias.

Kaksi nuorta naikkosta koputtaa oveen kun perheenisä on yksin kotona. Arkkitehdin hommia tekevä Evan ei voi olla pyytämättä tyttöjä kotiinsa, päätöksellä on kuitenkin kohtalokkaat seuraukset…

Knock Knock on monessa mielessä huono elokuva. Lähinnä Hostelista ja Cabin Feveristä tunnettu b-luokan kauhuelokuvatuottaja-ohjaaja Eli Roth on sinällään onnistunut tekemään sen verran mielenkiintoisia elokuvia, että ne houkuttelevat katsomaan. Knock Knock on kuitenkin jälleen uusi pohjanoteeraus, ei pelkästään juonen vaan myös Keanu Reevesin surkean näyttelysuorituksen vuoksi. Täytyy silti myöntää, että loppu nauratti. Skipattavaa tuubaa.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!