Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 10.9.2017, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 7 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 29-vuotias.

Sekalainen joukkio eri lajeja matkustaa jälleen ympäri avaruutta taistellen pahuutta vastaan, kunnes Peter Quill tapaa isänsä. Isäukko osoittautuu leppoisaksi jantteriksi, jolla on supervoimia ja oma planeetta…

Guardians of the Galaxy on niitä harvoja elokuvia, jotka saavat ainakin allekirjoittaneen räkättämään alusta loppuun saakka. Tämän James Gunnin timantin lisäksi ainoan efektin on saanut aikaan Sacha Baren Cohenin tuotanto. Guardians of the Galaxy 2 on edeltäjänsä tapaan äärimmäisen näyttävä, mutta samaan aikaan vatsalihaksia koettelevan hauska.

Hahmot ovat upeita, tarinankerronta briljanttia ja juoni ennalta-arvaamatonta viihdykettä. Näyttely on myös loistavaa. Erityisen hienoa on nähdä Draxia näyttelevän Dave Bautistan kehitys, hänen näyttely ja nauru ovat puhdasta kultaa. Repesin aivan koko ajan tätä elokuvaa katsoessa ja jos voisin antaa enemmän kuin viisi tähteä, antaisin. Jatko-osana briljantti, jopa parempi kuin edellinen. Kolmatta elokuvaa odotellessa…

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!