Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 25.7.2004, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 20 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 16-vuotias.

Tarina jatkuu hämähäkkimies ykkösestä… Peter Parker alkaa kadottamaan hämähäkkimies-kykyjään, seitti loppuu kesken liidon, voimat häviävät ja lopulta hän päättää lopettaa hämähäkkimiehenä olemisen. Mutta kaupunki tarvitsee sankaria. Uutta fuusioreaktoria ollaan kehittämässä ja tohtori (mikälie) joutuu sen uhriksi, hänestä tulee mustekala, joka on vaaraksi koko kaupungille. Hämähäkkimies aloittaa uudelleen hommansa, ihmisten ja median anelun tuloksena ja päättää pysäyttää vaarallisen lonkeromiehen.

Tämä elokuva oli ihan ok, yhtä hyvä kuin edellinen versio, oikeastaan juoneltaan aika samanlainen, sillä taas jokin koe meni pieleen ja testaajasta tuli uusi vihollinen hämähäkkimiehelle. Elokuva oli lapsille tehty, vaikka kuinka räiskittiin ja hakattiin, verta ei näy missään, välillä se oli häiritsevääkin. Mutta, hämähäkkimies-elokuvat ovat ihan hienosti tehty, mitä tässä nyt enää muuta voi sanoa; ok leffa.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!