Ennen kuin luet, otathan huomioon, että tämä elokuva on katsottu 25.2.2013, joka tarkoittaa sitä että arvostelu on 11 vuotta vanha ja saattaa siitä syystä sisältää vanhahtanutta tekstiä tai kankeaa kielenkäyttöä. Mielipiteeni on saattanut ajan saatossa muuttua ja elokuva saattaa vaatia uudelleenkatselun uusilla aivoilla. Olin arvion kirjoittamishetkellä 25-vuotias.

Kurt Kuenne muistelee murhattua ystäväänsä, Andrew Bagbyä, tekemällä hänestä dokumenttielokuvaa. Kerätessään pienimpienkin muistojen rippeitä elämäniloisesta kaikkien rakastamasta ystävästään Kanada-Englanti-Yhdysvallat-akselilla Kurt saakin kesken dokumentin teon tietää että Andrewin murhaaja-exä odottaakin lasta… Andrewin vanhemmat tekevät kaikkensa, jotta saavat pojan psykopaatin käsistä itselleen…

Yksi hirvittävimmistä ja pysäyttävimmistä elokuvista, jonka olen katsonut vähään aikaan. Dokkariksi elokuva on erittäin kiinnostava alkuminuuteista saakka. Olen vieläkin niin häkeltynyt, että tätä arvostelua on aika vaikea kirjoittaa. Leffassa on paljon asiaa ja kerronta on aika nopeaa, mutta sen verran selkeää, että kärryillä pysyy vallan mainiosti.

Mitään tämän aidompaa en ole missään muussa dokumentissa nähnyt koskaan aikaisemmin. Leffa käy läpi kaikki tunteet, riemusta suruun ja surusta katkeruuteen ja vihaan, mitään peittelemättä. Ei pysty oikein kiertämään ajatusta sen ympärille miten paha, mutta taas toisaalta, miten hyvä ihminen voikaan olla. Dokumentti tuo täydellisesti ilmi sen, miten paha ja hyvä elämässä kohtaavat.

Olen yhä elokuvan tapahtumien musertama. Ei ollut kovin helppoa katsottavaa ja voin kertoa että itkin katsellessa. Harva dokumenttielokuva jättää niin pysyvän jäljen kuin tämä elokuva. Sanoisin, että tämän elokuvan pystyy katsomaan vain robotit ja eläimet ilman että mikään ei sisällä värähdä.

Dear Zachary on editoitu, kerrottu, kuvattu ja rakennettu nerokkaasti. Se tempaa mukaansa niin hyvin, että ajantaju katoaa. Huomasin välillä naurahtaneeni ja hymäilleeni kuvanauhoille kuin Andrew olisi ollut vanha tuttu. Huomasin myös välillä kihisseeni raivosta. Harva elokuva tekee tällaista, ja kyseessä on vielä ihan oikean elämän tapahtumat.

Äärimmäisen surullisista ja masentavista tapahtumakuvioista huolimatta tässä on elokuva, joka kertoo elämästä ja muistuttaa että elämä on muistamisen arvoinen, ei kuolema. Elokuva joka on täynnä epätoivoa, kauhua, katkeruutta ja surua, sisältää silti arvokkaan opetuksen elämästä ja selviämisestä.

Tämä elokuva toimii parhaiten kun ei tiedä tapauksesta mitään. Eli katso ilman etsimästä elokuvasta mitään tietoa. Varoitan, leffa on todella rankka, eikä sovi herkimmille. Silti tässä on tarina joka on vaan kerrottava. Tekee vähän pahaakin miettiä yhtään enempää. Huh.

Mistä tämän voi katsoa?

Saitko leffavinkin? Tarjoa kirjoittajalle kahvit kiitokseksi!